Joo.

Mähän siis olin hyvällä tuulella. No, en oo enää, kiitos taas ton ukon, ku sen piti avata turpansa. "Ainaki tää on terveellisempää mitä ne sun mässys." Joo sepä kiva. "Ku oot kolkyt ni kävelet äitis kans rollaattorilla." Se ei oikeesti tosissaan taida tajuta, mitä helvettiä se suustaan päästää. Luuleeko se kenties, että noi kommentit on musta jotenki hauskoja? Että mä alan nauramaan niistä? 

Vittu yläasteen lopusta alkaen toi äijä on polkenu mun itsetuntoa aina vaan alemmas. Se ei usko vieläkään täysin siihen, että mä pidän siitä ammatista jota mä opiskelen. Se kritisoi mun vaatteitani. Se kritisoi sitä, mistä mä oon kiinnostunu, vaikken sano sille siitä halaistuakaan sanaa. Nyt se löys uuden kivan asian - nipottaa siitä, mitä mä syön. Onko sitte parempi sille, jos mä lakkaan syömästä? Mitäs, jos mä näännyttäisinki itteni täysin? Olisko kivempaa, jos sillä ois tyttärenä joku vitun anorektikko? Toi ukko oikeesti on antanu nykymainosten kauneusihanteille selkeen vallan - jokanen, joka ei oo luuta ja nahkaa, on näemmä sille sitte lihava. 

Vittu mä en enää oikeesti tiedä, et mitä mun pitäis tehä, et toi ois tyytyväinen. Mulle on ihan sama, jos joku tuntematon, kaveri tms sellanen alkaa kommentoimaan tollasta - kattosin vaa kulma koholla et sou. Nyt onki sit kyse perheensisäsest asiast. Tää tuntuu kyllä jo hiukkasen jossain, eikä niin vähääkään oikeestaan. Vittu eipä sekään oo missää unelmamitoissa tai joku Mister Universum, joten luulis olevan hiljaa. Mut ei, kun auotaan päätä ja suorastaan herkutellaan sillä, että mulle tulee paha olo siitä, mistä ei todellakaan pitäis - siitä, että mä oon mikä oon, enkä esitä mitään muuta.