Ja tällä hetkellä ois aika lailla sellanen olo, ettei musta oikeasti ole mihinkään.
Mä rakastan sitä, kuin moni ihminen, joka on mulle tärkeä, rähähtää mulle viikon sisällä.
Ja etenki mä rakastan sitä tunnetta, jonka se aiheuttaa. Sen, että mä en osaa tehdä mitään oikein.
Angst sentäs ja silleen, mut vittu ei nyt voi mitään. Kiviäkin saletisti kiinnostaa nii vitusti et ne oikee pomppii ikkunaa vasten, mut vitun sama mulle nyt atm.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti