tiistai 30. syyskuuta 2008

Ei näin.

Meidän koulun ruokala SUCKS.

Oltiin Setsunan kanssa siinä jonossa siinä pääovella josta yleensä mennään ruokalaan (meidän ruokalaan pääsee kerta kahdesta eri ovesta), ja muutenkin siinä meidän takana oli himopitkä letka muuta populaa. No, nämä "viisaat" ruokalatädit päättää avata sen toisen oven, jonka takana seisoo korkeintaan kymmenen ihmistä. Eikä siinä vielä kaikki.

Sitten päästiin siihen ruuan ottamispaikalle, niin "mukava" ruokalatäti päättää, ettei päästä irti kauhasta jolla saisi otettua sitä lihakastiketta (no okei, se ei kastiketta kyllä ollut, enemmänkin lihapaloja lihaliemessä), vaan että lappaa sitten minulle ruokaa siihen. Siis voi jumalauta, luuletteko te siellä vitun Keudan johtoportaassa, että 19-vuotias nuori nainen on täysin uusavuton eikä osaa ottaa itse ruokaansa?! Haistakaa paska ja imaiskaa kaupan päälle. >___>

Ja sitten vielä se, että leipäpöydän ympärillä oli himo iso jono. Päästiin viimeinkin toisiksi siinä jonossa, niin tämä perkeleen fatso, joka ei tosiaan enää tarvitsisi voita leivän päälle, ottaa sen koko vitun voiPAKETIN mukaansa siitä ties kuinka monen miljoonan leipäpalan kanssa - kiitos vitusti, kuole sinäkin pois.

Vilkaistiin vielä Setsunan kanssa sinne ruokajonon suuntaan, niin kummasti nämä meidän jälkeen tulleet saivat ihan itse ottaa ruokansa. Voi vittu mikä mesta, ei saatana että laski pisteet.

Ja se magnetistmin koe olikin aika helppo, koska sai pitää muistiinpanoja esillä. ♥

Plus sain tänään haettua postista Glass Skinin first press limited editonini. ♥ Ah, se tarra. ♥

Ei kommentteja: